Uljas musta!
Viking Rus, 15-vuotias musta trakehner ruuna oli seuraava hevoseni Kostin jälkeen. Etsimme Kostin jälkeen hevosia ja kävimme muutamia koeratsastamassa, ja meinasimme päätyä ostamaan yhden suokkitamman, mutta kauppoja ei lopulta tullutkaan ja olimme epätoivoisia hevosen etsinnän kanssa. Lopulta löytyi lyhyt ilmoitus 15-vuotiaasti ruunasta ja sitten äiti soittikin jo myyjälle ja puhelun jälkeen olikin kaupat jo Vikestä sovittukkin. (kyllä, todella viisasta ostaa hevonen näkemättä :D)
Tämän kuvan perusteella Vikke ostettiin
Vikke oli ratsastuskoulussa myynnissä, mutta myytin koska ei soveltunut sinne. Myyjä selitti että Vikke saattaa joskus pukitella esteitä hypätessä, ja ei sen vuoksi sovellu ratsastuskouluun. No me sitten tyhmänä uskoimme mitä myyjä sanoi ja ostimme Viken näkemättä ja koeratsastamatta.
Omalla tallillame Vikelle tehtiin vielä vakuutustarkastus jossa Vikke todettiin terveeksi ja mitään ongelmia ei ilmennyt.
Vikke oli luoteeltaan ihan kiltti ja hoidettaessa toimi hyvin, ei purrut tai potkinut.
Ensimmäiset kaksi viikkoa meni Viken kanssa hyvin ja suurempia ongelmia ei ilmennyt, ja olimme ihan ihmeissämme että miksi Vikke oli myyty "ongelmallisena" no kyllähän se pian selvisi...
Kahden viikon jälkeen tipuin ensimmäisen kerran Viken pukittaessa, ja valitettavasti se ei jäänyt viimeiseksi kerraksi kun tipuin pukitusten takia. Viken pukit eivät olleet mitään tavallisia pikku pukkeja tai ilopukkeja. Vikkeä voisi kuvailla kunnon katapultiksi, selässä ei yksinkertaisesti pysynyt kukaan, en kuitenkaan halunnut antaa periksi vaan jatkoin Vikella ratsastamista ja kävin valmennuksissa. Tipuin kuitenkin niin monia kertoja ja lopulta en enään uskaltanut mennä Viken selkään ollenkaan.
Vikelle etsittiin vuokraajaa joka ratsastaisi sillä, koska en mennyt enään Viken selkään. Lopulta löytyi vuokraaja, mutta valitettavasti vuokraajakin sai maistaa Viken temppuilua ja tippui monia kertoja Vikeltä.
Vikke meni myyntiin, ja yksi kiinnostunut ostajaehdokas tuli Vikkeä koeratsastamaan ja oli kiinnostunut ostamaan Viken. Lopulta kuitenkin päätimme että Vikkeä ei myydä vaan kokeillaan pitää sitä vielä.
Olin ollut ratsastamatta jo hetken, joten otin itseäni niskasta kiinni ja pakotin itseni Viken selkään pitkästä aikaa ja aloin taas ratsastamaan. Ensimmäiset viikot menivätkin taas hyvin, mutta taas sen jälkeen alkoi temppuilut ja pukitus...
Pukitushan ei ollut Viken ainoa ongelma, Vikke oli vaarallinen taluttaa ja käsitellä muualla kuin karsinassa koska Vikke tuli päälle. Jäin kaksi kertaa viken alle kun Vikke juoksi päältäni riistäytyessään talutuksesta irti. Jos Vikellä oli mahdollisuus niin se riistäytyi irti ja juoksi pitkin tallin pihoja ja ei antanut kiinni. Viken juoksutukseen tarvittiin lopulta kaksi ihmistä pitelemään että se ei pääsisi riistäytymään irti. Jos Vikellä oli huono päivä, niin edes sen selkään ei päässyt...
Lopulta emme enään tienneet mitä tehdä, koska Vikke oli tarkastettu ja todettu terveeksi sekä Viken varusteet olivat täysin sopivia. Kukaan ei osannut sanoa mistä ongelmat voisivat johtua ja lopulta päädyimme etsimään Vikelle ylläpitokotia sille emme yksinkertaisesti voineet pitää näin vaikeaa hevosta.
Yksi kiinnostunut tuli koeratsastamaan, mutta Vikke päätyi näyttämään temppunsa koeratsastajallekkin eikä siitä tullut mitään. Sen olimme päättäneet että Vikkeä ei enään ikinä myydä eteenpäin, koska Vikke oli kiertänyt omistajilta toisille ja se vain päätyisi kiertoon ja saisi huonoa kohtelua. Lopulta päädyimme Viken lopettamiseen, se oli sillä hetkellä paras ratkaisu, sille emme yksinkertaisesti voineet pitää Vikkeä enään. Jos meillä olisi ollut oma talli pihassa, niin Vikke olisi jäänyt vaikka seurahepaksi, valitettavasti sitä mahdollisuuta ei kuitenkaan ollut. Puolivuotta se kerkesi meillä olemaan, ja paljon on kirjaimellisesti verta hikeä ja kyyneliä vuodatettu. Vikeltä olen kuitenkin kaikista eniten oppinut, ja nyt toivottavasti hieman on sitä järkeäkin kertynyt kokemusten myötä...
Minä ja Vikke :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti